sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Larppihypetystä

// Tapahtumat on mun ja Veronikan näkökulmasta kirjoitettuja, ja olin ihan kujalla koko pelin ajan, joten asiavirheitä saattaa olla. Paljon.

Tosiaan, osallistuin tänä viikonloppuna Susijärven krouvi II-nimiseen peliin. Menin sinne tuntemattomien ihmisten kyydillä, enkä tuntenut ketään osallistujista. Saatoin olla lievästi paniikissa ja kuumotuksissa, koska kyseessä oli myös mun eka larppi, mutta perjantain aikana kykenin rentoutumaan edes hieman kun tutustuin ihmisiin paremmin.


Lauantaina peli alkoi iltapäivällä. Pelasin tosiaan demonia, Veronikaa, joka oli muita trollaava, äärimmäisen sadistinen ja luonteeltaan jäätävä mulkvisti.


"Nykyään Veronika on elävän kuolleen pikkutytön muodossa esiintyvä demoni, joka tuntuu olevan kaikkialla yhtä aikaa sotkemassa paikkoja, tekemässä ilkeitä jäyniä ja kepposia sekä säikäyttelemässä pahaa-aavistamattomia ihmisiä. Maan päälle pääseminen on ollut parasta, mitä hänelle on elämänsä (?) aikana tapahtunut. Ihmiset ovat niin huvittavia! Niin helppoja, säikkyjä ja heikkoja sydämeltään! Vimeiset puoli vuotta on ollut hänelle yhtä unelmien täyttymystä, ja tulevana viikonloppuna on jälleen tiedossa joka kuukausi toistuva tapahtuma, jossa hän pääsee leikkimään ihmisten kanssa ja seuraamaan näiden lankeamasta pahimpiin synteihinsä.



Veronika liikkuu usein hiljaisen ja piinaavan tuijotuksen taitavan painajaisriivaajan, Dominiquen kanssa. Silloin kun tämä vaipuu syvälle omiin maailmoihinsa, Veronika on ainoa, joka saa tähän minkäänlaista yhteyttä." - ote Veronikan lyhytkuvauksesta
Veronikan kontakteja oli Sir Engel - demonien johtaja ja Lady Sophie - sir Engelin kumppani ja nokkimisjärjestyksessä numero kakkonen. Sen lisäksi Veronikaa ylempänä arvojärjestyksessä oli Giotto. Jaetulla nelossijalla olivat erottamattomat Dominique ja Veronika.
Sir Engel oli kaikkien pelkäämä ja kunnioittava, mutta pelin jälkeen hahmo vaikutti lähinnä kiltiltä ja rauhalliselta setämieheltä, joka halusi vain rauhaa ja rakkautta. Lady Sophie sen sijaan oli kunnon dominatrix ja ämmä lähes kaikkia muita paitsi johtoportaan demoneita kohtaan. Lause, joka jäi parhaiten mieleen kokonaisesta Veronikan hahmokuvauksesta oli "Giotto vittuuntuu kaikesta", mikä oli aivan totta. Ihan sama minne pelissä kulki, oli paikalla lähes poikkeuksetta karjuva Giotto. Veronikaa vitutti suuresti se, että Giotto sai aina kaikki kivat työt - varsinkin kiduttamisen -, ja oli äärimmäisen kateellinen ja katkera miehelle.
Dominique oli sen sijaan aivan ihana, hiljainen painajaisriivaaja, joka seurasi Veronikaa kaikkialle, ja höpisi kaikkea sekavaa ja kryptistä aina niinä harvoina kertoina kun avasi suunsa. Dominiquen mielestä kaikki oli todella kiehtovaa, ja hahmo sörkki aina välillä ihmisten mieliä tilanteen mahdollistaessa sen. Dominique ja Veronika oli kieltämättä helvetin creepy kaksikko, koska Veronika kykenisi hoitamaan ruumiillisen kidutuksen täydellisesti, ja Dominique murtamaan uhrin mielen.
Alkuasetelma pelissä oli se, että Helvetin portit olivat avautuneet puolisen vuotta sitten, ja demonit olivat ottaneet pienen kylän haltuunsa. Sir Engelillä oli tänä iltana suunnitelmana suorittaa rituaali, joka mahdollistaisi koko maailman muuttamisen Helvetiksi.
Lähes heti pelin alussa saatiin kiinni kylästä karannut tyttö, joka vietiin kuulusteltavaksi demonien päämajaan. Alueelle saapui lauma tuntemattomia vampyyreja joista Veronika oli kiinnostunut, mutta ajatus tytön kiduttamisesta kuulosti vielä sillä hetkellä hauskemmalta puuhalta kuin uusien tulokkaiden jututtaminen. Sir Engel käski mestata tytön mahdollisimman nopeasti, ja Lady Sophielta luvan kinuttuaan Veronika pääsi viiltämään hahmon kurkun auki kyläläisten edessä.
Sen tehtyään Veronika päätti mennä puhumaan vampyyreille, ja hetken jutustelun jälkeen paljastui, että Veronikalla oli kaksoissisko. Asiasta skeptisenä, mutta jollain tavoin järkyttyneenä Veronika lähtee keskustelemaan Sir Engelin kanssa, ja asia paljastuu todeksi. Sir Engel kertoo hänelle, että joitain vuosisatoja sitten uhrattiin aivan Veronikan näköiset kaksoistytöt jonkinlaisen rituaalin yhteydessä. Veronikan jo alkujaan sekaisin oleva psyyke saa vielä hieman lisää kuormitusta, ja leikkisästä trollidemonista tulee astetta tai toista vakavampi ja äärimmäisen ahdistunut. Veronika ei pitänyt ajatuksesta, että vampyyrit olivat tienneet hänestä jotain mitä häneltä oltiin pimitetty koko ikänsä, ja loppupeli menikin homovampyyreita ja heidän johtajaansa pylvään takaa stalkatessa. Rakas sekopääni jostain syystä alkoi pelkäämään vampyyreita - jotka hän olisi taistelutilanteessa voittanut Dominiquen kanssa leikiten - ja ahdistui kuoliaaksi aina kun niitä oli lähellä.
Dominique yritti rauhoitella pipipäistä Veronikaa, ja plot twistin vuoksi kaksikon molemmat osapuolet olivat apaattisia lahnoja. ( Tosin Dominique oli ollut sellainen siitä asti kun he olivat tavanneet. ) Illan alkaessa hämärtymään demoneilla alkoi menemään kaikki ihan vituilleen. Veronika ja Dominique juoksivat hämmentävästä tapahtumasta toiseen, ja Sir Engel yritti saada haalittua epätoivoisesti lisää joukkoja puolelleen. Lopulta demonien puolella olleet pimeyden kultistit pettivät heidät ja tainnuttivan Sir Engelin ruokapöytään etsien hänen hallussaan olevaa, tärkeää amulettia rituaalin suorittamista varten. No, ne tunarit ei tietenkään löytäneet sitä amulettia, ja lähtivät pakoon. Sir Engel selvittää tilanteen kultistien kanssa, ja ne ilmeisesti taisivat päätyä taas demonien puolelle.
Sir Engel kutsuu Lady Sophien, Dominiquen ja Veronikan demonien päämajaan, jossa hän kertoo paremmasta suunnitelmastaan. Ensimmäinen vaihtoehto oli saattaa Saatana ( tai joku sen tapainen emt ) maan päälle, jolloin ihmisten asuttamasta maailmasta olisi tullut Helvetin kaltainen. Toinen vaihtoehto oli se, että Sir Engel kokoaisi tarpeeksi ison armeijan, asettuisi Saatanaa vastaan, ja ryhtyisi tämän ja muiden maailmojen jumalaksi. Sir Engel lupasi kaikille rajattomia mahdollisuuksia eri maailmoissa, ja jos hänen suunnitelmansa onnistuisi, olisi mahdollista löytää myös Veronikan sisko. Veronika ja hänen mukanaan Dominique pitivät kakkosvaihtoehtoa huomattavasti parempana - lähinnä koska helvetissä oli tylsää -, ja Veronika vannoi ikuista uskollisuutta Sir Engelille.
No, sitten kaikki meni ihan vituiksi.
Alkoi eeppinen loppumättötaistelu, ja vampyyrit joiden piti olla demonien liittolaisia kääntyivät heitä vastaan. Kyläläiset nousivat kapinaan ja paljastui, että metsässä oli toinenkin ihmissusilauma, jotka liittyivät taistelemaan demoneita vastaan. Sir Engel alkoi suorittamaan rituaalia Helvetin porteilla, ja demonien tehtävänä oli suojella häntä sen aikaa. Vastarintajoukot hyökkäsivät demonien kimppuun, ja Dominique kaatui lähestulkoon ensimmäisten joukossa. Dominiquen kuollessa Veronika heitti hanskat tiskiin ja päätti kuolla, jotta pääsisi Helvettiin takaisin Dominiquen luokse. Veronika huomaa, että Lady Sophie on vaarassa ja hyppää miekan eteen, kun joku ihmisistä yrittää tappaa häntä. Veronika kuolee, mutta taintunut Lady Sophie tulee heti perässä. Ei siitäkään uhrauksesta mitään hyötyä ollut.
Veronika hengaa Helvetissä jonkin aikaa, mutta porttien avautuessa uudestaan syystä X ( Siihen saattoi liittyä pimeyden kultti. ) lähtee toistamiseen taisteluun Dominiquen rinnalla. Tässä vaiheessa Sir Engel ollaan jo saatu kiinni ja tapettu, mutta siitä tietämättömänä he jatkavat mättöä. Taistelussa täysin hyödytön Veronika ( Mulla ei ollut pelin alussakaan hernepusseja, koska ne loppui, ja multa puuttui sen lisäksi myös ase ":D" ) saa jälleen osuman, ja Dominique raahaa loukkaantuneen likan metsään turvaan. Dominique parantaa Varonikaa edes hieman, ja kaksikko juoksee metsään pakoon taistelua unohtaen kaiken turhan höpinän uskollisuudesta Sir Engelille. 
Dominique ja Veronika olivat ainoat demonit jotka jäivät maan päälle, ja saivat omalla tavallaan ihan onnellisen lopun. Olin tosi tyytyväinen siitä lopusta meidän hahmojen kannalta, mutta automatkalla jäädyin ihan totaalisesti, kun mulle kerrottiin, että Helvettiin ei enää pääse millään tavoin. Jos Veronika tai Dominique kuolee ihmismaailmassa, niin ne vaan katoaa eikä niillä ole mitään mahdollisuutta tulla takaisin eloon. No, toivottavasti Dominiquelle ja Veronikalle tulee oikein kiva loppu, ja ne pitää hauskaa maan päällä perseillen ja kiduttaen ihmisiä jäämättä kiinni siitä.
Kukaan, joka ei ollut pelissä tuskin tajuaa tästä tekstistä yhtään mitään, mutta oli pakko päästä purkamaan tunteita ja kirjoittamaan pelistä. Mulla oli ihan älyttömän kivaa, vaikka alussa tuntui tosi hankalalta heittäytyä Veronikan hahmoon. Tää peli oli ehdottomasti yksi mun elämän parhaimmista kokemuksista, ja oon vieläkin ihan henkisessä sokerihumalassa sen vuoksi. Oli jotenkin tosi karua palata maan pinnalle, ja tajuta elävänsä oikeasti äärimmäisen tylsää ja tavallista elämää maailmassa, jossa demonit, vampyyrit, lykaanit ja muut siistit olennot ovat vain mielikuvitusta.
Haluan kiittää pelinjohtoa, keittiötä ja muita pelaajia ihanasta pelistä.
Pst, kaikki demonit ja vampyyrit oli supersiistejä, ja saatoin ihailla niitä koko pelin ajan. En vieläkään pääse yli siitä, ja hypetän asiaa luultavasti vielä kuukausienkin päästä.
Nyt katoan potemaan larppidarraa ja kuumottelemaan kaikkia pelejä joihin haluaisin osallistua tulevaisuudessa. Ja lisään kuvia myöhemmin, kun niitä alkaa ilmestymään!

Ps. Demonit eivät osaa laskea, sudet diilaa oopiumia ja Lady Sophie piti orgiat.


Pps. OKEI, nyt mua vaan hävettää. Suunnilleen itkunauran täällä sille, kuinka nolo olin. Ok, Veronikalla oli syynsä, mutta ette voi edes kuvitella kuinka nöyryyttävää ja ÄÄRIMMÄISEN KORNIA on sanoa jollekin "Sir Engel, vannon teille ikuista uskollisuutta". Mä en usko pääseväni tosta lauseesta ikinä yli. Ei saatana.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ai niin, mulla oli blogikin

Eli moi taas.

Poistin kaikki vanhat tekstini, koska häpesin sitä armotonta angstia ja pikkuernuilua liikaa. Nyt ajattelin aloittaa bloggaamisen ihan uudestaan. Tänne saattaa tulla välillä jotain satunnaista vuodatusta mun elämästä, cosplaysta, kirjalllisuudesta ja ehkä lolita-muodistakin, jos innostun siitä vielä joku päivä.

En ole pitkään aikaan saanut aikaan yhtään mitään, ja kesän aikana musta tuli täydellisen hikikomori. En poistunut huoneestani ja makasin kaikki päivät apaattisena sängyssä. En pitänyt lähes keneenkään yhteyttä kesäloman aikana, ja vietin loput siitä lähinnä roolipelaten. Mahtui mun kesään silti kivojakin juttuja: kävin Desuconissa, Ropeconissa ja Kouvolassa moikkaamassa ihanaa nettikaveria. Vaikka mun pää on vieläkin yksi iso kaaos, niin oon silti nykyään jonkinlaisessa kuosissa. Pystyn nukkumaan, syömään ( vaikkakin äärimmäisen vaivalloisesti ) ja käymään koulussa.

Sain viime viikolla luvan käydä koulua yhtä paljon kuin muut, ja olin siitä tosi iloinen. Käyn nyt peruskoulun viimeistä luokkaa, ja tästä tulee mulle tosi raskas vuosi, koska joudun suorittamaan ysin lisäksi kahdeksannen luokan kursseja. Ja muutenkin mun jaksaminen on kaiken aikaa aika veitsenterällä, joten pelottaa, että voimat loppuvat enkä pysty suorittamaan peruskoulua loppuun.

Olen yrittänyt olla laihduttamatta tietoisesti päälle kuukauden, ja se on ihan älyttömän hankalaa. Ahdistun kuoliaaksi kehossani, ja jokaisen aterian jälkeen on kamala morkkis ja tekee mieli oksentaa. En ole liikkunut hetkeen lainkaan, koska tiedän, että jos aloittaisin sen uudestaan, niin se menisi ihan varmasti painon pudotukseen. Eilen kun näin yhtä kaveria, melkein ensimmäinen asia, mitä se sanoi oli se, että oon laihtunut. Mulle tuli tosi epätodellinen olo, koska musta tuntuu kuin olisin lihonut vähintään kymmenen kiloa keväästä. En ole uskaltanut käydä vaa'alla aikoihin, mutta luotan siihen petolliseen kuvaan minkä peili mulle näyttää. Tunnen oloni vieläkin aivan liian isoksi, ja hävettää olla ihmisten seurassa koska musta tuntuu siltä, kuin kaikki tuomitsisi mua mun koon vuoksi. Etenkin muiden nähden syöminen ahdistaa ihan käsittämättömästi, ja oon sitäkin joutunut tekemään koulussa, koska oon päättänyt syöväni edes kerran päivässä siellä, etten joutuisi sairaalaan. Mulle tehtiin ateriasuunnitelma, jonka noudattaminen on käytännössä mahdotonta, mutta mun onneksi ketään ei näytä kiinnostavan syönkö kerran vai viisi kertaa päivässä. En oo vieläkään saanut kunnollista apua mun syömisongelmiin - enkä vieläkään kykene myöntämään että mulla olisi syömishäiriö, koska en ole tarpeeksi laiha tai pakkomielteinen siihen -, mutta oon päättänyt olla laihduttamatta itseäni hengiltä ystävieni vuoksi.

Itsetuhoisuudesta voisin mainita sen verran, että mietin itsemurhaa vieläkin kaiken aikaa, ja kuolemanhalu on suuri, mutta jostain syystä sinnittelen vieläkin hengissä. En ole viillellyt tai oksennellut ainakaan kuukauteen, ja oon aika ylpeä siitä. Tajusin, että itsensä satuttaminen on tosi typerää, ja on paljon parempia keinoja hallita ahdistusta. Mulla on ihan älyttömän arpiset jalat joiden vuoksi mun on pakko käyttää kaiken aikaa polvisukkia tai sukkahousuja. Nykyään kaduttaa ihan älyttömästi se, että tuhosin mun sääret ja pohkeet lähes kokonaan. Oon päättänyt selviäväni haaveiden ja kavereiden vuoksi. Ihan kohta on yhteishaku, ja aion hakea Ikataan opiskelemaan vaatetusartesaaniksi! Oon halunnut tosi pitkään teatteripuvustajaksi, ja se olisikin mun unelma-ammatti. Kohta on myös TET-jakso, ja ajattelin hakea jonkun Tampereen teatterin puvustamoon töihin.

Mainitsin ylempänä, että roolipelasin tosi paljon kesän loppuvaiheilla. Olisin pelannut luultavasti koko kesän läpi, jos mulla olisi ollut aktiivista seuraa, mutta oon iloinen siitä että meidän yhden illan kokeilu levisi ihan täysin käsiin. Pelaan ihanalla, Lily-nimisellä merihaltialla, jonka kumppanina on parimetrinen, Raadon pelaama lykaanimies, Laeddis. Roolipelaaminen ja lukeminen on olleet pienestä pitäen lähellä mun sydäntä, koska oon voinut paeta omaa elämää ja tilannettani uppoutuessani ja eläytyessäni niihin. Kun en osannut vielä lukea, pyysin kaiken aikaa äitiä lukemaan mulle kirjoja ääneen. En juurikaan leikkinyt, mutta kuuntelin innokkaana tunnista toiseen äidin lukemia tarinoita. Opin lukemaan 5-vuotiaana, ja vuoden päästä se oli sen verran sujuvaa, että pystyin lukemaan tv:stä tekstityksiä ilman ongelmia. 7-kesäisenä luin jo romaaneja kamalalla tahdilla, ja parhaimmillaan 12-vuotiaaseen saakka saatoin lukea kolmisen kirjaa viikossa. En koskaan ollut erityisen sosiaalinen, niin mun päivät kuluivat lähes kokonaan kirjojen parissa.

Odotan innolla Traconia, ja oon tekemässä sinne tällä hetkellä Utenan Anthyä. Pelottaa vähän, ehdinkö tekemään sitä sinne, mutta jos en, niin teen sen johonkin myöhempään coniin. Asioita hankaloittaa aika paljon se, että ompelukone on vieläkin hajalla, mutta yritän ängetä aina tilaisuuden tullen Viiville ja Annille ( sori kullat ♥ ) ompelemaan sitä, että saisin sen valmiiksi. Jos ei muuta, niin pääsen tekemään sitä joka tiistai ja torstai yhdessä paikassa. Mun pitää vaan yrittää olla ahkera ja tehdä hyvää työtä sen kanssa. Peruukin stailaaminen on mulle ehkä se haastavin juttu, mutta tiedän suunnilleen mitä mun pitäisi tehdä, joten enköhän selviä siitä.

Käytiin kesän aikana Turkissa. En ollut koskaan lentänyt sitä ennen lentokoneella. Koko matka oli suoraan sanottuna mun osalta aika katastrofi. En halua ruskettua, enkä pidä liian kuumasta säästä. Jouduin syömään kolme kertaa päivässä, ja kuolin läski-ahdistukseen. Sen lisäksi jouduin olemaan kaiken aikaa ihmisten läheisyydessä, enkä saanut koko viikkona hetken rauhaa muilta. Napsin pameja kuin nallekarkkeja huonoon oloon.

Ja... no. Ei mulle kai kuulu mitään muuta. Mutta joka tapauksessa oon vielä hengissä, ja se on kai ihan hyvä juttu.